Kenen luonto?
Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien! – näin kauniisti Maamme-laulu ylistää Suomen luontoa. Mutta jääkö isien pojille ja tyttärille perinnöksi enää tuo runollinen maisema, vai ainoastaan tuulivoimaloiden loputon suhina? Pitäisikö perinteinen kehotus kuuntele honkien huminaa sanoittaa uudelleen, kun honkien tilalle nousevat teräsbetoniset jättiläiset ja louhosten kolina? Suomen luonnon kohtalo on vaakalaudalla, ja kysymys kuuluu: haluammeko todella uhrata sen lyhytnäköisen kehityksen alttarille?
Suomi tuhoaa nyt luontoaan omin käsin – ei sodassa vieraan vallan toimesta, kuten esimerkiksi Venäjä on tuhonnut Ukrainassa, vaan omalla lyhytnäköisellä politiikallaan ja talousintresseillään. Tuulivoimalat, datakeskukset, louhokset ja kansallispuistojen kaupallistaminen nakertavat biodiversiteettiä ja maisemaa pala palalta. Siinä missä Ukrainan tuho on ulkoisen aggression tulosta, Suomi on omavarainen luontonsa hävittäjä, joka uhraa ainutlaatuisen ympäristönsä globaalien suuryritysten ja pikavoittojen alttarille.
Tuulivoimalat, datakeskukset ja luonnon tuho – Suomen lyhytnäköinen tie
Suomi on viime vuosina profiloitunut vihreän energian edelläkävijänä, ja tuulivoimaloiden rakentamisen suunnittelu – erityisesti merialueille – on kiihtynyt hurjaa vauhtia. Samalla maahan on alkanut nousta jättimäisiä datakeskuksia, jotka lupaavat talouskasvua ja työpaikkoja. Näiden hankkeiden varjopuolta, eli niiden vaikutuksia luontoon ja eläimiin, ei kuitenkaan tunnuta ottavan riittävästi huomioon. Kun tähän lisätään vielä louhokset ja kansallispuistojen kaupallistaminen, herää kysymys: onko Suomesta tulossa ulkomaisten suuryritysten palvelinsalien ja lyhytnäköisen voitontavoittelun pelikenttä, jossa luonto jää jalkoihin?
Tuulivoimaloiden varjo
Tuulivoimalat esitetään usein ratkaisuna ilmastonmuutokseen, mutta niiden vaikutukset lintuihin ja eläimiin ovat kiistattomia. Tutkimukset osoittavat, että maalla tai merellä tuulivoimaloiden pyörivät lavat ovat tappava uhka etenkin muuttolinnuille, petolinnuille ja lepakoille. Esimerkiksi merikotkat ja muut suuret linnut törmäävät helposti voimaloihin, ja niiden populaatiot kärsivät jo ennestään ihmisen toiminnan aiheuttamista paineista. Lisäksi merenpohjaan ankkuroitavat rakenteet tuhoavat pohjaeliöstön elinympäristöjä. Vaikka tuulivoima on periaatteessa puhdasta energiaa, sen toteutus Suomessa tuntuu tapahtuvan hätiköiden ja luontoarvoja sivuuttaen. Tuulivoimapuistojen sijainnit valitaan usein taloudellisten ja logististen näkökohtien perusteella, eikä riittäviä ympäristövaikutusten arviointeja aina tehdä huolellisesti. Tämä on erityisen huolestuttavaa, kun otetaan huomioon Suomen ainutlaatuinen saaristoluonto, joka on jo valmiiksi herkkä ekosysteemi.
Datakeskukset – kenen tarpeita tuulivoima palvelee?
Samaan aikaan kun tuulivoimaloita pystytetään, Suomeen rakennetaan yhä enemmän datakeskuksia, joita operoivat pääosin ulkomaiset teknologiajätit, kuten Google ja Microsoft. Nämä keskukset kuluttavat valtavia määriä sähköä – usein enemmän kuin kokonaiset kaupungit. Onkin aiheellista kysyä, meneekö tuulivoimaloiden tuottama energia pääosin näiden datakeskusten tarpeisiin sen sijaan, että se palvelisi suomalaisten kotitalouksia tai pienyrityksiä.
Datakeskusten houkuttelu Suomeen on perusteltu viileällä ilmastolla ja ”vihreällä energialla”, mutta todellisuudessa ne voivat kiihdyttää luonnonvarojen ylikulutusta. Tuulivoimaloiden rakentaminen ei tapahdu tyhjiössä: niiden materiaalit, kuten teräs ja betoni, vaativat louhoksia, jotka repivät auki Suomen maaperää. Esimerkiksi harvinaiset maametallit, joita tarvitaan sekä tuulivoimaloihin että datakeskusten teknologiaan, louhitaan usein ympäristöä tuhoavin menetelmin. Tuulivoimaloiden tuottaman ylijäämäsähkön datakeskusten jäljiltä imevät muut suuret kuluttajat, kuten louhoksista saatavien raaka-aineiden jatkojalostukseen keskittyvät toimijat. Esimerkiksi Tornion terästehdas, Pohjoismaiden suurin yksittäinen sähkönkäyttäjä, hyötyy tästä energiasta, mikä kytkee tuulivoiman tiiviisti myös teollisuuden raskaaseen koneistoon. Näin ollen Suomi ei ainoastaan uhraa luontoaan tuulivoimaloille, vaan myös raaka-aineiden hankintaan, joka palvelee globaaleja suuryrityksiä.
Louhokset ja kansallispuistojen kaupallistaminen – luonto kokonaisvaltaisessa puristuksessa
Tuulivoimaloiden ja datakeskusten varjo ulottuu laajemmalle. Suomessa on viime aikoina noussut esiin suunnitelmia uusista louhoksista, jotka tukisivat näitä megaprojekteja. Louhokset paitsi tuhoavat paikallisia ekosysteemejä, myös aiheuttavat melu- ja pölyhaittoja sekä pilaavat vesistöjä.
Entä ne harvat alueet, jotka säästyvät tuulivoimaloilta ja louhoksilta? Esimerkiksi Kolin kansallispuisto, yksi Suomen luonnonjalokivistä, on vaarassa menettää ainutlaatuisuutensa. Suunnitelmat hotelleista ja uusista asfalttiteistä turistien houkuttelemiseksi uhkaavat muuttaa tämän rauhallisen luontokohteen kaupalliseksi huvipuistoksi. Kansallispuistojen alkuperäinen tarkoitus – luonnon suojelu – jää taka-alalle, kun lyhytnäköinen taloudellinen hyöty asetetaan etusijalle.
Suomi ulkomaisten jättien pelinappulana?
Suomen suunta vaikuttaa huolestuttavalta. Tuulivoimalat, datakeskukset, louhokset ja kansallispuistojen kaupallistaminen muodostavat kokonaisuuden, jossa luontoa uhrataan globaalien suuryritysten tarpeisiin. On ironista, että vihreän energian nimissä tehdään päätöksiä, jotka pitkällä tähtäimellä voivat heikentää biodiversiteettiä ja Suomen luonnon vetovoimaa.
Jos kehitys jatkuu näin, Suomesta saattaa tulla pelkkä palvelinsalien ja raaka-aineiden tuotantoalue, jossa paikalliset asukkaat ja luonto jäävät voittajien varjoon. Tarvitaan kiireellisesti kokonaisvaltaista suunnittelua, joka asettaa luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin etusijalle lyhytnäköisen talouskasvun sijaan. Muuten jälkipolvet perivät maiseman, jossa tuulivoimalat pyörivät, louhokset ammottavat ja kansallispuistot ovat pelkkiä matkailubrändejä – ja linnut, eläimet ja koskematon luonto ovat vain kaukainen muisto.
Herätys
Toivottavasti suomalaiset heräävät ennen kuin on liian myöhäistä. Muuten koittaa päivä, jolloin lastenlaulun säkeistö muuttuu karuksi todellisuudeksi: Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt – sillä jäljellä ei ole enää puita, lintuja eikä luontoa, vain tuulivoimaloiden humina, louhosten arvet ja turistihotellien betoni. Vielä on aikaa kääntää kurssi, mutta se vaatii tahtoa ja näkemystä, joka asettaa luonnon lyhytnäköisen riiston edelle.