Heidät kaikki
Suomessa metsästetään joka vuosi yli miljoona eläintä. Tapetuiksi tulevat etenkin sinisorsat 200–300 000 yksilöä, teeret 108 000 yksilöä, sepelkyyhkyt 242 000 yksilöä, tavit 52 000 yksilöä, ketut 46 000 yksilöä, supikoirat 133 000 yksilöä, hirvet 32 345 yksilöä, peurat 59 195 yksilöä, jänikset 73 000 yksilöä, rusakot 73 000 yksilöä ja lukemattoman monet muut, myös salametsästyksen uhreiksi joutuvat. Kyseiset luvut tappajien itsensä ilmoittamat, Luken tilastoista vuodelta 2023.
Metsästyksen perustelut vaihtelevat perinteistä ja harrastuksesta aina kannansäätelyyn ja eläinten hyvinvoinnin turvaamiseen. Mutta kun tarkastelee asiaa lähemmin, herää kysymys: onko näillä selityksillä todellisuudessa mitään kestävää pohjaa, vai ovatko ne vain verho, jonka taakse piilotetaan turha tappaminen?
Kannansäätely – tarpeellista vai tekosyy?
Yleisin metsästyksen oikeutus on kannansäätely. Sanotaan, että ilman metsästystä eläinpopulaatiot kasvaisivat hallitsemattomiksi, mikä johtaisi liikenneonnettomuuksiin, metsä- ja viljelysvaurioihin sekä eläinten nälkiintymiseen. Mutta entä jos katsomme luontoa kokonaisuutena? Jos eläimiä ei tapettaisi näin massiivisesti, petoeläimet – sudet, ilvekset ja karhut – voisivat hoitaa osan tästä ”säätelystä” luonnollisesti. Nykyisin petojen määrää kuitenkin rajoitetaan tiukasti, usein porotalouden ja metsästyksen itsensä vuoksi. Tämä luo noidankehän: petoja on liian vähän hillitsemään saaliseläimiä, joten ihminen astuu tappajan rooliin.
Esimerkiksi susia on Suomessa vain noin 300 yksilöä, ja niiden kannan kasvu on ollut hidasta tiukan metsästyspolitiikan ja salametsästyksen vuoksi. Jos sudet ja ilvekset saisivat elää rauhassa ja niiden populaatiot kasvaisivat, ne voisivat luonnollisesti pitää peurakantoja kurissa. Nyt metsästys ei ainoastaan poista saaliseläimiä vaan myös estää petoeläimiä palautumasta rooliinsa ekosysteemissä.
Porotalous – 36 % Suomesta tappoalueena
Porotalous on Suomessa kiistanalainen aihe, joka vaikuttaa metsästykseen ja luonnon tasapainoon merkittävästi. Poronhoitoalue kattaa huimat 36 % Suomen pinta-alasta, ja tällä alueella lähes kaikki ei-kasvinsyöjät – sudet, ilvekset, ahmat ja karhut – tapetaan miltei välittömästi, jos ne uhkaavat poroja. Tämä ei ole pelkkää kannansäätelyä, vaan järjestelmällistä petojen eliminointia, joka palvelee yhtä elinkeinoa luonnon monimuotoisuuden kustannuksella.
Porotalouden vaikutus ei rajoitu petoihin. Alueen ekosysteemi kärsii, kun luonnolliset saalistajat poistetaan pelistä. Lisäksi porot itse aiheuttavat laidunnuksellaan haittaa pohjoisen herkässä luonnossa, mutta tätä ongelmaa ei juurikaan nosteta esiin metsästyskeskustelussa. Sen sijaan petojen tappamista oikeutetaan porojen suojelulla, vaikka todellisuudessa kyse on taloudellisista intresseistä.
Eläinten hyvinvointi – tappamisen alibi?
Toinen yleinen perustelu metsästykselle on eläinten hyvinvoinnin turvaaminen. Väitetään, että metsästys estää eläinten kärsimystä, kuten nälkiintymistä tiheiden populaatioiden keskellä. Mutta jos luonto saisi toimia omillaan, ilman ihmisen jatkuvaa puuttumista, eläinkannat löytäisivät tasapainonsa. Historia osoittaa, että ennen ihmisen massiivista metsästyskulttuuria ekosysteemit toimivat ilman tällaista ”hyvinvointitappamista”. Nykyinen tilanne on pitkälti ihmisen itsensä aiheuttama: olemme rikkoneet luonnon tasapainon ja nyt yritämme korjata sitä tappamalla entistä enemmän.
Luonnollinen vaihtoehto
Mitä jos antaisimme eläinten elää rauhassa? Jos metsästys vähenisi merkittävästi ja petoeläinten annettaisiin hoitaa oma osuutensa, voisimme nähdä luonnon palautuvan tasapainoon. Sudet ja ilvekset löytäisivät ravintonsa metsistä, eikä ihmisen tarvitsisi toimia luonnon ”säätäjänä”. Tämä vaatisi kuitenkin asennemuutosta: metsästyksen näkemistä vähemmän perinteenä tai oikeutena ja enemmän valintana, jolla on valtavat eettiset ja ekologiset seuraukset.
Porotalouden osalta ratkaisu voisi olla sen rajoittaminen tai petojen suojelun asettaminen etusijalle. Nykyinen malli, jossa kolmasosa Suomesta on käytännössä petojen tappoaluetta, ei ole kestävä pitkällä tähtäimellä. Luonnon monimuotoisuus kärsii, ja samalla menetämme mahdollisuuden nähdä, millainen Suomi voisi olla, jos antaisimme metsien ja eläinten elää vapaasti.
Laki vai valinta
Luonto on osoittanut kykynsä tasapainoon ilman ihmisen puuttumista. Ehkä on aika kysyä, miksi meidän täytyy tappaa, kun voisimme myös antaa elämän jatkua. Metsästys ei ole luonnon laki – se on ihmisen valinta.