Supikoira – sympaattinen muukalainen, joka kaipaa ymmärrystä
Kuvittele pehmeä, utelias katse, pieni pyöreä kuono ja tuuhea häntä, joka heiluu kuin varovainen tervehdys. Supikoira, tuo karvainen kulkija, herättää monissa meistä hellyyttä – ja samalla ristiriitaisia tunteita. Se ei ole vain eläin, vaan tarina selviytymisestä, sopeutumisesta ja siitä, miten luonto kantaa mukanaan ihmisen jälkiä. Vaikka Suomi on luokitellut supikoiran haitalliseksi vieraslajiksi, sen olemuksessa on jotain, mikä kutsuu meitä katsomaan tarkemmin: kuka tämä otus todella on ja voisimmeko sittenkin löytää tavan auttaa sitä?
Supikoira ei ole täällä syyttään. Se saapui meille kaukaa, ihmisen tuomana, ja on siitä lähtien yrittänyt löytää paikkansa pohjoisessa luonnossamme. Sen kohtalo on traaginen: ei-toivottu vieras, jota syytetään ekosysteemin tasapainon järkyttämisestä. Mutta kun katson sen pientä, kömpelöä hahmoa tarpomassa lumessa tai kurkistamassa pensaikosta, en voi olla tuntematta myötätuntoa. Ehkä sekin ansaitsee mahdollisuuden – ei vain tuomion.
Supikoiran tuntomerkit
Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on helppo tunnistaa, jos osaa katsoa:
Ulkonäkö: Koiramainen, mutta pyöreämpi ja matalampi. Sen turkki on tiheä ja usein harmaanruskea, ja kasvoilla on ”naamio”, joka muistuttaa pesukarhua.
Koko: Pituus noin 50–70 cm, häntä mukaan lukien, ja paino vaihtelee 4–10 kg välillä vuodenajan mukaan.
Liikkuminen: Supikoira on hidas ja kömpelö liikkeissään, eikä se ole mikään vikkelä saalistaja.
Äänet: Se ei hauku kuin koira, vaan päästää hiljaisia vinkaisuja tai murahduksia.
Missä supikoira elää?
Supikoira on alun perin kotoisin Itä-Aasiasta, mutta ihmisen toimesta se tuotiin Eurooppaan, erityisesti Neuvostoliiton alueelle, turkiseläimeksi 1900-luvulla. Sieltä se levisi luontoon, myös Suomeen. Nykyään se viihtyy monenlaisissa ympäristöissä:
Metsissä, soisilla alueilla ja järvien rannoilla.Suomessa sitä tavataan erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta myös pohjoisempana harvemmin.
Se on mestari selviytymään: talvella se voi vaipua horrostilaan, mikä on harvinaista koiraeläimille.
Usein kysytään, onko supikoira vaarallinen. Supikoira ei ole vaarallisempi kuin muut samankokoiset eläimet (5-7 kg). Sen kulmahampaat ovat melko pienet. Taudinlevittäjänä supikoira on verrattavissa muihin luonnonvaraisiin eläimiin.
Mitä supikoira syö?
Supikoira ei ole nirso – se on kaikkiruokainen opportunisti, joka nappaa, mitä eteen sattuu:
Paljon kasviksia, marjoja, juuria – etenkin syksyllä se herkuttelee luonnon antimilla. Sammakot, hyönteiset ja kalat, pienet jyrsijät, lintujen munat. Ihmisen jätteet, jos niitä on saatavilla.
Miksi supikoiraa pitäisi auttaa?
Suomessa supikoira on leimattu haitalliseksi vieraslajiksi, koska se kilpailee alkuperäisten lajien, kuten mäyrän, kanssa. Sen metsästys on sallittua, ja sitä pidetään uhkana luonnon monimuotoisuudelle.
Mutta entä jos pysähdymme hetkeksi? Supikoira ei valinnut tulla tänne – me toimme sen. Sen syyttäminen tuntuu epäreilulta, kun se vain yrittää elää.
Sen pienten tassujen jäljet lumessa muistuttavat meitä siitä, että luonto on monimutkainen verkko – ja meillä on vastuu, eikä vain oikeus tappamiseen.
Supikoira ei ole sankari eikä konna. Se on vain eläin, joka kaipaa paikkaansa maailmassa. Kun seuraavan kerran näet sen vilauksen metsän reunassa, anna sille hetki aikaa. Katso sitä silmiin ja mieti: voisiko tälle muukalaiselle sittenkin antaa uuden tarinan – tarinan, jossa on tilaa myös myötätunnolle?